TOKO-JOUKKUE PM-KILPAILUN JÄRJESTÄMISOHJE

Hyväksytty VKP:n toko toimikunnassa 11.03.2007  (Vaasan kennelpiirin hallituksen hyväksymä).

 

Yksilöpiirinmestaruudesta kilpaillaan erikoisvoittajaluokassa (EVL) ja siitä voivat kilpailla puhdasrotuiset koirat, jotka asuvat Vaasan kennelpiirin alueella ja joilla on oikeus kilpailla erikoisvoittajaluokassa.

 

Näillä säännöllä kilpaillaan vuosittain tottelevaisuuskokeiden joukkuepiirinmestaruudesta.

 

Joukkuepiirinmestaruuskilpailu on epävirallinen.  Osallistumisoikeus on kaikilla SKL-FKK:n ja VKP-VKD:n hyväksymillä jäsenyhdistyksillä.  Yhdistykset voivat osallistua kilpailuun yhdellä tai useammalla koiran joukkueella. Tarvittaessa järjestäjä voi rajoittaa joukkueiden määrää / yhdistys.

 

Joukkueessa voi olla 2-5 koiraa, joista kaksi saa olla erikoisvoittaja- tai voittajaluokassa ja kolme avoimessa tai alokasluokassa.  Joukkueessa on oltava ainakin kaksi eri omistajaa/ohjaajaa. Joukkueeseen kuuluvaan koiran ohjaajan/omistajan tulee olla edustamansa VKP-VKD:n jäsenyhdistyksen jäsen.  Koiran ohjaaja/omistaja voi osallistua sekä joukkue- että yksilöpiirinmestaruuskilpailuun.  Tunnistusmerkitty x-rotuinen koira saa SKL-FKK:n tottelevaisuussääntöjen mukaiset  edellytykset  täyttäessään osallistua joukkuekilpailuun, mutta joukkue jossa koira kilpailee, ei voi saada joukkuepiirinmestaruustitteliä.

 

Joukkueen kokonaispistemäärä on parhaan erikoisvoittaja- tai voittajaluokan sekä kahden parhaan avoimen tai alokasluokan koiran yhteispistemäärän summa. Tulosten mennessä tasan, parempi joukkue on se, jonka korkeimman luokan (erikoisvoittaja- tai voittajaluokan) tulos on suurempi. Näidenkin mennessä tasan, ratkaisee parempi avoimen tai alokasluokan koiran tulos. Jos kaikkien tulokseen vaikuttavien koirien pistemäärät ovat samat, ratkaisee järjestyksen ylituomarin ja ylitoimitsijan sekä kyseisten kilpailujoukkueiden johtajien yhdessä suorittama arvonta.

 

Järjestäjällä on oikeus ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen ottaa vastaan muutoksia joukkueisiin joukkuekoiran sairastumisen tai nartun kiiman takia. Joukkueisiin kuulumattomien koirien osallistumista kokeeseen järjestäjä voi tarvittaessa rajoittaa. Rajoituksista ja rajoitusperusteista on mainittava koeanomuksessa.

 

Järjestäjän on oltava VKP-VKD:n sekä SKL-FKK:n jäsenyhdistys. Toko-toimikunta nimeää järjestäjän vuorotteluperiaatteella. Järjestelytehtävän saanut yhdistys anoo kokeen SKL-FKK:lta kennelpiirinsä kautta. Kokeen erikoisvoittajaluokan tuomari toimii kokeen ylituomarina ja hänen tulee olla ylituomariksi pätevöitynyt

 

Palkinnot kokeisiin hankkii järjestäjä.

 

Koetta ja sen järjestelyjä koskevat valitukset ja erimielisyydet ratkaistaan sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti. Tuomareiden sääntöjen mukaisesta arvostelusta ei voi valittaa. Ohjeeseen voi tehdä muutoksia VKP-VKD:n toko toimikunta.